Myöhästynyttä vaahtoamista: Nenäpäivä

Tämä vaahtoaminen on jo kohtuullisen rutkasti myöhässä, ja minun olisi pitänyt vaahdota tästä jo aikoja sitten, mutta korvaukseksi tästä lupaan vaahdota poikkeuksellisen vaahtoisasti.

Olen vakaasti siinä uskossa, että nenäpäivän olemassaolo todistaa Jumalan olemassa olemattomuuden. Yksikään edes etäisesti potentti ja hyvä jumala ei nimittäin voisi sallia tällaisen kammotuksen olemassaoloa. Nenäpäivä noudattaa "loistavaa" ideaa: otetaan sinänsä kiva hyväntekeväisyysajatus ja kääritään se kerrassaan ellottavaan tekopirteyden, kaupallisuuden ja yleisen vituttavuuden huntuun. Tai ehkä tässä yhteydessä huntua oikeampi sana olisi "öljyinen, koinsyömä lumppukangas", mutta se rikkoisi edellisen virkkeen runollisuuden.

Nenäpäivän perustajatus on ilmeisesti: "Tee itsestäsi idiootin näköinen, autat samalla hyvyyttä". Ilmeisesti tässä on haettu sitä ajatusta, että punaiset, inhottavat ja rumat pellenenät symbolisivat jotenkin "tosi kivasti" ajatuksen hyvyyttä; yleensähän itsensä idiooteiksi tekevät tyypit naurattavat ihmisiä, ja nauru on positiivinen tunne, eikö? Harmi vain, että esimerkiksi allekirjoittaneessa nenäidiootit ja nuo kirotut nenät yleensäkin herättävät vain suunnattoman tunteen muotoilla uudestaan nenäidioottien naamat pesäpallomailalla, etsiä kaikki muovinenät, lyödä ne lyttyyn ja/tai polttaa ne sekä etsiä ko. neniä valmistava tehdas ja polttaa se maan tasalle varoittavana esimerkkinä.

Hyvät hyväntekeväisyyshenkilöt, keitä te sitten lienettekin: Myötähäpeää herättävät, muovinenissä keekoilevat idiootit eivät edistä hyväntekeväisyyden aatetta; päinvastoin. Nenäidiootit sen sijaan siirtävät koko asian fokuksen kokonaan pois pohjimmiltaan hyvästä hyväntekeväisyysideasta ja herättävät enimmäkseen negatiivisia tunteita, joka saa ihmiset assosioimaan asioita (eli yhdistämään pisteen A pisteeseen B suoralla viivalla) ja karttamaan koko hyväntekeväisyysideaa. Menee hyvä idea hukkaan.

Mitä teemme pelastaaksemme maailman taas yhdeltä typeryydeltä? Mikäli teitä haittaa istua vankilassa useampia vuosia, voitte todella mennä ja metsästää muovinenät sukupuuttoon edellä esittämäni menetelmän avulla. Mikäli sellissä istuminen ei ole teille sopiva tulevaisuudennäkymä, suosittelen levittämään antinenäidiotismin ilosanomaa. Menkää, ja käännyttäkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, niinkuin Jeesus sanoi!

Vaahtoamista: Natsiassosiaatiovirhepäätelmä

Nykymaailmassa on tavattavissa hyvin usein harmittava ilmiö, jota kutsun natsiassosiaatiovirhepäätelmäksi eli käytännössä Jos X liittyy natseihin, niin X on paha. Kuulostaako tutulta? Kuinka monta kertaa saakaan kuulla loisteliaan logiikkahelmen "Hitlerkin teki niin". Hitlerillä oli sellaiset jännät hammasharjaviikset. Siitä seuraa, että kuka tahansa, jolla on samanlaiset viikset on SAATANASTA. Natsit käyttivät tunnuksenaan hakaristiä. Siitä seuraa, että hakaristi on SAATANASTA. Toista ad nauseam.

Eikö tämä merkki suorastaan valu silkkaa tiivistynyttä pahuutta?

Japanilainen kirjoitusjärjestelmäkin on varmaankin SAATANASTA, koska siihen sattuu kuulumaan kirjoitusmerkki, joka on hakaristin muotoinen. Buddhalaiset ovat SAATANASTA, koska heidän uskonnolliseen symboliikkaansa kuuluu hakaristi.

Edellämainitun tavan - ns. natsikortin - lisäksi natsiassosiaatiovirhepäätelmää voi käyttä koko perheen hupi- ja hyötytarkoituksiin myös muilla tavoilla. Koska natsikortti on nykyään jo niin so last millennium, on iloa siirrytty yhä useammin repimään siitä, että jollakin julkisuuden henkilöllä on näennäisen tai todellisen henkilökohtaisia yhteyksiä natseihin. Puoli maailmaa kohahti, kun media shokkipaljasti, että nykyinen paavi Benedictus XVI kuului nuoruudessaan Hitler-jugendiin - missä ei ole mitään järkeä, koska natsihallinnon aikaan kaikkien tietynikäisen saksalaisnuorten täytyi kuuluä Hitler-jugendiin. Tämä faktumi oli iloisesti tiputettu pois suuresta osasta asiasta uutisoineita medioita. Muita natsi- ja Hitler-konnektioita natsiassosiaatiovirhepäätelmän käyttäjien käyttöön tarjoavat mm. "Ei Hitler ollut niin paha" -lausunnot sekä natseihin jotenkin yhdistettävissä olevat perheenjäsenet. Osa "Ei Hitler ollut niin paha" -lausunnoista on tietenkin sellaista suurta typeryyttä, jota esimerkiksi uusnatsien ja heitä sympatisoivien suusta kuulee, mutta monesti näkee sellaista, että tälläistä, hyvin usein yksittäistä lausuntoa käytetään mustamaalaamaan muuten ihan kelpo kaverin maine täysin. NATSI! SAATANALLINEN HITLERINHALAAJA!! Ja KEHTAAPAS vielä sanoa, että Hitlerkin oli vain ihminen! Kaikkihan tietävät, että Hitler oli itse Pelsepuupi, ellei peräti Lusifeerus itse ihmisen hahmon ottaneena, vailla mitään inhimillisiä ominaisuuksia!

Taistelkaa natsiassosiaatiovirhepäätelmää vastaan. Lukekaa historianne. Korjatkaa muiden tekemät asiavirheet, ja nostakaa esiin natsiassosiaatiovirhepäätelmän käyttö. Piirtäkää vaikka kouluvihkoihinne hakaristejä, ellette muuta protestikeinoa keksi, mutta taistelkaa nyt edes jotenkin, hyvät ihmiset, jos haluatte pelastaa sen, mitä terveestä järjestä on jäljellä.

Ettei kävisi näin.

Vaahtoamista: Mikroranskalaiset

Olen kotoisin pienestä, noin kahdenkymmenentuhannen asukkaan kaupungista Pirkanmaalta, suoraan Suomen syöpäisestä sydämestä. Paljon puhuvaa lienee se, että naapurikuntien keskuudessa kotikaupunkini tunnetaan lähinnä hajustaan (Tai tunnettiin. Puskaradiosta kuulemani mukaan irtisanomisaallot paperitehtaissa ja paikallisen tekstiilitehtaan konkurssi ovat aiheuttaneet hajukaasujen määrän merkittävän alenemisen.). Siinä vaiheessa kun opiskeluni saapui siihen vaiheeseen, jossa mikään ei enää riittänyt, vaan piti lähteä hakemaan ns. akateemista sivistystä yliopistomaailman puolelta, jouduin kuitenkin muuttamaan pois tuosta rakkaasta hajupesästä. Uudeksi kotikaupungikseni osui runollisesti Suomen perseenreiäksikin tituleerattu Turku, tuleva Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Pienetkin erot vanhan ja uuden kotikaupungin välillä voivat muodostua suorastaan mieltä ja sielua silpoviksi epäkohdiksi, jos niiden uhriksi joutuu tarpeeksi usein. Asia, josta aion kirjoittaa, on niistä yksi; ei varmaankaan useiden mielestä merkittävin, mutta minun kannaltani aika vitun ärsyttävä kaikesta huolimatta.

Lähdetäänpä siitä, miten asiat toimivat vanhassa kotikaupungissani: Kotitalostani oli lähimpään markettiin arviolta muutaman sadan metrin matka. Matka ei kuitenkaan ole ydinasia. Ydinasia ovat mikroranskalaiset, joita oli tarjolla kyseisessä lähikaupassa. Eikä varmastikaan ainostaan tässä yhdessä lähikaupassa, vaan lähes jokaisessa kyseisen lajin kauppojen edustassa koko kaupungissa. Kolmen minuutin ruuanvalmistuksesta nauttivalle nuorukaiselle - kuten minulle - mikroranskalaisten helppo saatavuus mistä tahansa lähikaupasta on suuri ilon ja helpotuksen aihe. Kun uunia ei tarvitse turhan päiten lämmittää jokaisen ranskalaisannoksen takia, elämä on yllättävän paljon helpompaa.

Muutettuani Turkuun huomasin kuitenkin erään merkittävän eron paikallisten lähikauppojen ja aikaisemman kotikaupunkini kauppojen välillä: Paikallisista Turkulaisista lähikaupoista ei löydy mikroranskalaisia, ei etsimälläkään. Melkeinpä saman kadun varressa on kolme eri mikromarkettia, eikä niistä yksikään tarjoa valikoimissaan mikroranskalaisia. Mitä mielettömyyttä tämä on? Onko se uskomus, jossa olen koko ikäni elänyt, että suuremmissa kaupungeissa on saatavilla laajempi tuotevalikoima ja laaja-alaisemmat palvelut, ollut täysin väärä? Onko tässä pakotettu uskomaan, että maailman rakenteessa on jokin perustavanlaatuisesti hajalla, kun n. 20 000:n asukkaan pikkukapungin marketeissa on paremmat ja tarkemmin kysyntää vastaavat valikoimat kuin yli 170 000:n asukkaan Turussa? Nykyisellään olen pakotettu käymään toistuvasti useita kertoja pidemmän matkan päässä sijaitsevassa suuressa supermarketissa mikroranskalaisteni tähden, ja olen vakavasti harkinnut sitä vaihtoehtoa, että investoisin muutaman kympin uunivuokaan ja siirryn uuniranskalaisiin, joiden pitempi valmistusaika ei vastaa kaltaiseni laita sisään ja pistä aika -tyyppisen ruuanvalmistajan tottumuksia ja aikavaatimuksia. Olen ollut pakotettu huomaamaan, että mitä pitempi on ruuanvalmistusprosessi, sitä todennäköisempää on, että onnistun möhlimään ko. prosessin jossain sen tekovaiheessa ja saan tulokseksi jotain muuta kuin syömäkelpoisen aterian.

Minä haluan kolmen minuutin ranskalaiseni.

Englantilainen avaus

Ei ehkä niin kovin englantilainen, mutta ainakin kyseessä on avaus.

Tässä blogissa on tarkoitus epäsäännöllisin, tarkemmin määrittelemättömin väliajoin kirjoittaa milloin mistäkin, esimerkiksi vitutuksen aiheista tai jostain kiinnostavasta, johon jossain satun törmäämään. Tavallaan nautin siitä, että saan toimia "viruksen kantajana" ja levittää sanaa mitä erilaisimmista kiinnostuksen kohteistani. Nautin myös - kuten kuka tahansa muukin tavallinen ihminen - siitä, että saan purkaa vitutustani ja selittää sen aiheita internetissä. Kirosanoja saattaa ilmestyä tälläisiin teksteihin sinne tänne, joten lasten viattomuuteen ja sen herkkään särkyvyyteen uskovat vanhemmat saavat viedä lapsensa piiloon tätä blogia lukiessaan.

Kirjoituksia ilmestyy kun on ilmestyäkseen; väliajat voivat venyä milloin minkäkin takia.

Ai niin, ja niille tiedoksi, jotka miettivät, mistä otsikko "Englantilainen avaus" on kotoisin, että "englantilainen avaus" on shakkitermi, ja tarkoittaa tietyn tyyppistä ensisiirtoa (avausta). Nyt olette taas yhtä turhaa tietoa viisaampia.